perjantai 10. syyskuuta 2010

Vanhat konsolipelit emulaattoreille

Tietokonepelit ovat siitä erikoinen kulttuurinmuoto,  että niiden tuotantokustannukset ovat todella suuret; BBC:n artikkelin mukaan keskimäärin 3-6 miljoona dollaria, mutta samalla pelien myynti-ikkuna on todella lyhyt, usein kuukausia ja vain kaikkein menestyneimpien pelien osalta voidaan puhua vuotta pidemmästä ajasta. Pelien monimutkaistuessa niiden tuotantokustennuksienkin odotetaan yhä kasvatan.

Osa Nintendo-kokoelmastani
Uusi peli ei kuitenkaan aina ole paras, vaan pelikulttuuri on tuottanut mestariteoksia pitkin sen olemassaolon ajan. Monia vanhoja pelejä halutaan pelata vieläkin, joko samalla laitteella mihin se on tehty tai jollain nykyaikaisemmalla (kannettavalla) monitoimilaitteella kuten kännykällä. Harrastelijat ja jotkut kaupalliset toimijat ovat tehneet erilaisia emulaattoreita, joilla vanhoja pelejä saa toimimaan nykyaikaisessa laitteissa. Tästä seuraa kuitenkin tekijänoikeudellinen ongelma; muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta emulaattoreille ei ole tarjolla pelejä - ei ainakaan oikeudenomistajien luvalla. Tietokoneohjelmien tekijänoikeus kestää yhtä kauan kuin muidenkin teoslajien: 70 vuotta viimeisen tekijän kuolemasta. Teoreettisesti on mahdollista että ENIACille sen ensimmäisinä käyttövuosina tehty peli, jonka ohjelmoija samantien kuoli, on tekijänoikeudesta vapaa vanhentumisen takia. Käytännössä yksikään peli ei vielä ole tarpeeksi vanha ollakseen vapaa ilman oikeudenhaltijan nimenomaista tahdonilmaisua sen vapauttamiseksi.

Tosiasiassa emulaattoreille on todella paljon pelitarjontaa. Esimerkiksi kaikki 8-bittisen Nintendolle (NES) julkaistut pelit ovat helposti löydettävissä ja ladattavissa vaikka yhtenä pakettina. Näitä levitetään ns. ROM-tiedostoina, jotka vastaavat pelikaseteille tallennettua tietoa. Koska emulaattoreilla on kysyntää, monet kaupalliset laitteet tarjoavat erilaisia emulaattoreita joko suoraan asennettuna, tai ne on asennettavissa jälkikäteen (kuten Nokian N900:aan, Sonyn PSP:een). Oikeudenomistajat eivät ole vastanneet pelien kysyntään eri laitteille, vaan ROM-tiedostoja on saatavilla muutamaa harvaa laitteeseen sidottua palvelua lukuunottamatta vain laittomista lähteistä.

Tekijänoikeus ei aina ole helposti ymmärrettävä sen asiantuntijoillekaan, joten siihen vähemmän tutustuneet usein noudattavat erilaisia nyrkkisääntöjä. Osa näistä on ns. tekijänoikeushuhuja, jotka perustuvat väärinymmärrykseen eivät pidä paikkaansa. Yksi huhu on kehittynyt lieventämään vanhojen pelien nauttimisen tekijänoikeudellisia esteitä: "Pelien ROM-tiedostoja saa omistaa, jos omistaa saman pelin alkuperäisenä". Tämä huhu liikkuu useimmiten tässä muodossaan, joten analysoin sitä tekijänoikeuden kannalta.

Tekijänoikeus sääntelee ainoastaan kappaleen valmistamista ja yleisölle saataviin saattamista. Se ei sääntele teoskappaleen omistamista. Minkään tekijänoikeudella suojatun teoksen kappaleen omistaminen ei koskaan ole tekijänoikeuden loukkaus.

Ns. "laillinen omistaminen", eli tekijänoikeuden loukkaus tai sen puute tarkastetaan aina teoskappaleen (tässä tapauksessa tietokonepelin ROM-tiedoston) hankintavaiheessa. Silloin teoksesta tehdään kappale (kopio). Jotta kappaleen valmistamiseen ei tarvita tekijän lupaa, pitää siihen olla jokin tekijänoikeuslaista löytyvä peruste (tekijänoikeuden rajoitus, jotka on säädetty lain 2 luvussa). Tekijänoikeuslaissa ei ole ROM-tiedostojen kopiointiin sopivaa rajoitusta. Tekijänoikeuslain 12§ sallii kyllä yksityisen kopion tekemisen laillisesta lähteestä, mutta se ei koske tietokoneohjelmaa. ROM-tiedostot jäävät tämän pykälän ulkopuolelle silloinkin kun alkuperäisen pelikasetin omistaja ottaisi kasetistaan kopion. Laki ei anna oikeutta tehdä kopiota teoksesta sillä perusteella että henkilö omistaa teoksesta kappaleen - ei laillisesta lähteestä omalta kasetilta eikä laittomasta lähteestä netin abandonware ym. sivuilta.

Tilanne on kuitenkin kiusallinen ja vanhojen pelien harrastaminen on jäänyt tekijänoikeuden kehityksen sudenkuoppaan: vanhoja tietokonepelejä ei säilötä kuten kirjoja ja elokuvia turvaan kansalliskirjastoon/arkistoon, vaan niiden säilyvyys jälkipolville on täysin markkinoiden ja piratismin armoilla. Tähän mennessä piraatit ovat turvanneet kulttuurin säilymisen paljon markkinoita paremmin, mutta markkinatkin ovat heräämässä jos eivät kulttuuriperinnön vaalimiseen, niin ainakin vanhojen pelien taloudelliseen merkitykseen. Vanhoja konsolipelejä ei kuitenkaan vielä tarjota kuin oikeudenomistajien omista latauspalveluista laitteistosidonnaisesti ja määrältään hyvin rajoitetusti. ROMit ilman DRM:ää ovat siitä erinomaisia, että niitä voi pelata missä vain millä laitteella vain.

On olemassa keino, jolloin henkilö voi ainakin omistaa ja ehkä pelatakin ROMeja loukkaamatta tekijänoikeutta. Painotan nyt omistamisen laillisuutta, sillä tietokoneohjelmista syntyy aina käytettäessä väliaikaisia kopioita, joilla ei kuitenkaan pitäisi olla tekijänoikeudellista merkitystä. Kopion syntyminen tekee käytöstä hieman harmaampaa aluetta, mikä avaa perusteita loukkauskanteelle. ROM-tiedostoja sisältävän laitteen omistaja ei loukkaa tekijänoikeutta, jos ROMista tekee kopion joku muu (ilman pyyntöä ja omistajan myötävaikutusta). Kopion tekijä syyllistyy tekijänoikeuden loukkaukseen, eikä ROMeja sisältävän kännykän omistaja. Laite on silti syytä pitää kotimaassa, sillä laittoman kopioin maahantuonti ja maastavienti on säädetty rangaistavaksi. Tämä tekijänoikeudellinen silmänpalvonta ei kuitenkaan sekään ole kestävällä pohjalla, joten toivon markkinoiden heräävän kysyntään ja Suomessa Kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä annetun lain ottavan pian huomioon myös tietokonepelit.


Lähteet:
BBC: http://news.bbc.co.uk/2/hi/technology/4442346.stm vierailtu 29.8.2010.
Tekijänoikeuslaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404
Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20071433

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti