lauantai 3. joulukuuta 2011

Yksi ratkaisu hyvitysmaksukiistaan: yksityisen kopioinnin lopettaminen

Tekijällä on yksinoikeus valmistaa teoksesta kappale. Tekijän yksinoikeutta on rajoitettu siten, että yksityinen kappaleen valmistaminen on sallittua. Laskennallisesti tekijä menettää aina jotain, kun yksityinen kappale valmistetaan. Tätä menetystä kompensoidaan hyvitysmaksulla.

Olen leikitellyt ajatuksella, että mitä jos luovutaan kokonaan yksityisen kopioinnin rajoituksesta musiikki- ja elokuvateoksien osalta. Teoslajikohtainen rajoittaminen on mahdollista, sillä esimerkiksi tietokoneohjelmaa ei yksityisen kopioinnin sallittavuus koske. Yksityisestä kopioinnista luovuttaessa tekijät eivät enää menetä laskennallisia tuloja, joten hyvitysmaksukaan ei ole enää tarpeen.

Esimerkiksi kopiointisuojausten yleistyminen rajaa
mahdollisuuksia yksityiseen kopiointiin.
Reaalivaikutukset olisivat seuraavat: Radiosta ja cd-levyltä kopioiminen ei olisi enää sallittua ilman tekijän lupaa. Molemmat ovat uskoakseni auringonlaskun alaa ja vähentymässä. Kopion tekeminen cd:ltä ripatulta mp3-tiedostolta ei nykyäänkään ole sallittua, sillä tekijänoikeuslain 11.5 § tiukasti tulkittuna kieltää sen. Koska yksityisiä kopioita haluttaisiin kuitenkin jonkin verran tehdä, CD-levyjen mukana saatettaisiin alkaa myydä lisenssejä musiikin siirtämisestä mp3-soittimiin. Markkinat määrittäisivät tällaisen kopionnin hinnan. 

Joissain musiikkiverkkokaupoissa annetaan jo nyt lisenssi kopioida musiikkia esimerkiksi viiteen laitteeseen. Näin ainakin iTunesin suomenkieliset käyttöehdot toteavat. Yksityisen kopioinnin lopettaminen ei siten vaikuttaisi olennaisesti verkkomusiikkikaupoista hankittujen kappaleiden siirtämiseen laitteiden välillä, koska lupa kopioimiseen sisältyy ostohintaan. Verkkomusiikkikaupalle on muutenkin edullisempaa myydä kuluttajalle kapeita tekijänoikeuden osittaisluovutuksia (lisenssejä valmistaa tietty määrä kappaleita), kuin sähköistä palvelua musiikkiin pääsemiseksi; tekijänoikeuden luovutus on kokonaan arvonlisäverovapaata, palvelussa verokanta on 23% (arvonlisäverolain 45 §).

Elokuvateosten yksityistä kopiointia tapahtuu käsittääkseni lähes pelkästään digibokseilla televisiolähetyksistä. DVD-levyn tai Blu-ray-levyn kopioiminen edes yksityiseen käyttöön ei ole sallittua. Televisio-ohjelmien nauhoittamiseen tarvittaisiin silloin erikseen lupa. Todennäköisesti maksutelevisioiden yhteydessä lupaa tarjottaisiin lisäpalveluna. Mainosrahoitteisiin ja Ylen lähetyksiin lupa pitäisi hankkia joko kotitalouskohtaisesti, tai televisioyhtiö neuvottelisi ja maksaisi kaikille kotitalouksille luvan. Jos lupaa ei hankita, yksityinen kopiointi ei olisi sallittua – mahdollisesti ns. kopioinnin kieltävät flagit yleistyisivät tv-lähetyksissä. Muuten valvonta olisi lähes mahdotonta.

Yksityisen kopiomisen ala on nykyään todella kapea, kuten Petteri Järvinenkin on todennut. Jos luopuisimme siitäkin vähästä mitä on vielä jäljellä (musiikin ja elokuvateosten osalta), tekijälle ei enää koituisi niitä menetyksiä, joita koituu kun yksityinen kopiointi on sallittua. Yksityiselle kopioimiselle avautuisi uudet markkinat ja tekijän kompensaatio määräytyisi markkinaehtoisesti. Epäoikeudenmukaiseksi koettua pisteveromaista hyvitysmaksua ei enää tarvitsisi periä.

Mahdollisesti 15 miljoonan tuloihin ei näin päästäisi, mutta se olisi markkinatalouden realiteetti.

perjantai 21. tammikuuta 2011

KKO ei vesittänyt ylläpitäjän vastuuvapautta Finreactor-tuomiossaan

Korkein oikeus antoi 30.6.2010 kaksi vuosikirjaratkaisua suomalaiseen Finreactor-torrentsivustoon liittyen. Näistä toinen antoi päätöksen ylläpitäjien vastuusta ja toinen torrent-tiedoston nettiin laittajan vastuusta. Käyn nyt läpi lyhyesti ylläpitäjän vastuuta, johon KKO otti kantaa tapauksessa KKO 2010:47

Kuvassa lienee vertaisverkkorikollisille tarkoitettu vankila.
Puolustuksen keskeisin ja hienostunein argumentti koski ns. sähkökauppalain 15 §:ää, joka antaa tallennuspalvelun ylläpitäjälle vastuuvapauden tilanteissa, joissa käyttäjät ovat ladanneet palveluun lainvastaisia (esimerkiksi tekijänoikeutta loukkaavia) tiedostoja. Näin esimerkiksi YouTube ei joudu vastuuseen tekijänoikeuden loukkauksesta, vaikka sen palvelimilla onkin käyttäjien lisäämänä lukuisia tekijänoikeutta loukkaavia tiedostoja kaikkien saatavilla. Finreactorissa ei teknisesti ottaen ollut saatavilla edes teoksia, vaan ainoastaan torrent-tiedostoja, jotka kertovat keiden koneilla teoksia on saatavilla. Korkein oikeus ei kuitenkaan antanut ylläpitäjille vastuuvapautta, vaan tuomitsi heidän tekijänoikeusrikkomuksesta. Kiireellisimmät ehtivätkin heti tuomion jälkeen todeta, ettei Suomeen tule omaa YouTubea. Tarkoitukseni on nyt tuoda ydinkohdat esille siitä miksi Suomeen voi yhä tulla YouTuben kaltaisia palveluita ja miksi vertaisverkko-oikeudenkäynneissä puolustuksen on aika unohtaa sähkökauppalakiin perustuva puolustusargumentti.

Shikaanikielto

Korkein oikeus perusteli vastuuvapauden eväämistä näin: Palvelun tarjoaja ei voi vedota vastuuvapausperusteisiin, jos hän itse osallistuu lainvastaisen sisällön tuottamiseen ja jos hän toimii muulla tavalla yhteistyössä sisällön tuottajan kanssa tarkoituksenaan edistää tai toteuttaa lainvastaista toimintaa. Tätä perustelua ei pidä tulkita niin, että palveluntarjoajan tulisi ainoastaan passiivisesti tarjota palvelintilaa ilman, että se voi osallistua palvelun käyttöön tai palvelun käytön edistämiseen ja sisällön ohjailuun. Se tarkoittaa vain, että palveluntarjoajan ei tule osallistua ja edistää lainvastaista toimintaa palvelussa. Tässä on keskeinen ero Finreactorin ja YouTuben välillä. Finreactorin tarkoitus oli tarjota paljon tekijänoikeudella suojattuja teoksia käyttäjien saataville ja ylläpitäjät itse omilla toimillaan edistivät tätä seulomalla vapaata materiaalia palvelusta pois ja jakamalla varoituksia ja muita sanktioita niille, jotka eivät  ikävisti sanottuna  tarpeeksi paljon osallistuneet tekijänoikeuden loukkauksiin. Hovioikeustasolla oikeus perusteli sähkökauppalain soveltumattomuutta myös sillä, että ylläpitäjät itsekin toimivat sisällöntuottajina. Tämä argumenttilinja ei kuitenkaan yltänyt korkeimpaan oikeuteen asti. YouTube sen sijaan edistää käyttäjien omien teosten levittämistä eikä pyri edistämään tekijänoikeuden loukkauksia.

Vaikka käytännössä YouTubessa on jatkuvasti suuria määriä loukkaavaa aineistoa, heillä on yhä sähkökauppalain vastuuvapaus. Korkeimman oikeuden päätöksessä on luettavissa Suomen oikeusjärjestyksessä oleva oikeuden väärinkäytön kielto, eli shikaanikielto. Se ei vesitä ylläpitäjän vastuuta siten, että Suomeen ei tule toista YouTubea, vaan varmistaa, ettei oikeuden suojamekanismeja käytetä selkeästi lainvastaiseen päämäärään tähtäävän toiminnan suojaamiseen. Ennemminkin on paikallaan sanoa, että Suomeen ei tule omaa Pirate Bayta.

Rikosoikeudellinen osallisuusoppi

Shikaanikiellon lisäksi samaan lopputulokseen päästään myös rikosoikeudellisen osallisuusopin avulla, mitä olen viime aikoina tutkinut Finreactorin osalta paljon. Finreactorin ylläpitäjät, jotka tuomittiin maksamaan satojen tuhansien kohtuulliset hyvitykset tuomittiin rikoskumppaneina tekijänoikeusrikkomukseen. Heidän katsottiin tehneen yhdessä 10 000 käyttäjän kanssa jokaisen käyttäjän tekemän tekijänoikeusrikkomuksen. 

Rikoskumppanuuden edellytykset rikoskumppanuuteen jaetaan objektiiviseen edellytykseen, joka tarkoittaa tekoa ja subjektiiviseen edellytykseen, joka tarkoittaa yhteisymmärrystä. Jos verrataan esimerkiksi YouTuben ylläpitäjien ja Finreactorin ylläpitäjien toimintaa, molempien teot sinänsä täyttävät objektiivisen edellytyksen tarjoamalla teknisen ratkaisun ja työkalut käyttäjien tekijänoikeusloukkauksille. 

YouTuben ylläpitäjiltä vaikuttaisi puuttuvan rikoskumppanuuden toinen edellytys, eli yhteisymmärrys, käyttäjien tekemien tekijänoikeusloukkauksien osalta. Finreactorissa sen sijaan selkeästi ilmaistiin, että sivuston tarkoituksena oli nimenomaan teosten luvaton jakaminen. Mikäli käyttäjä oli laittanut Finreactoriin freeware-ohjelmia tai demoversiota, käyttäjän toimiin saatettiin puuttua kurinpidollisesti. Käyttäjät puolestaan hyödynsivät Finreactoria teosten lataamiseen ja jakamiseen tietoisena siitä, että niihin ei ollut asianmukaisia lupia. Koska ylläpitäjillä ja käyttäjillä oli yhtenevä tarkoitus, Finreactorin osalta yhteisymmärrys oli olemassa – ylläpitäjien katsottiin hyväksyneen käyttäjien lainvastainen toiminta.  

Vaikka YouTubessa onkin erittäin paljon tekijänoikeutta loukkaavaa aineistoa, loukkauksiin ei rohkaista, vaan niihin pyritään puuttumaan. Lisäksi YouTubessa rohkaistaan vapaan aineiston ja käyttäjien omien tuotosten käyttöä.

Finreactor-tuomion ongelma on ihan muu kuin sähkökauppalaki

Vaikka koenkin, että KKO:n Finreactor-tuomio ei ole ongelmaton, sen ongelmat eivät minusta kuitenkaan ole siinä, että syytteet eivät pysähtyneet sähkökauppalakiin. Sen sijaan voidaan perustellusti kyseenalaistaa, että onko korkeimman oikeuden ottama linja kohtuullisten hyvitysten osalta kenenkään kannalta kohtuullinen. Viimeisin tuomio Finreactorin linjoilla saatiin juuri: http://www.tietokone.fi/uutiset/suomalaiset_p2p_piraatit_tuomittiin_korvaamaan_800_000_euroa
Uutista lukiessa on syytä pitää mielessä, että toimittaja todennäköisesti oikoi mutkat suoriksi: kyseessä ei ole korvaus eikä vahingonkorvaus, vaan hyvitys, joka lain mukaan tuomitaan kohtuulliseen määrään.

Lähteet:
Kirjoitus pohjautuu IPRinfo 1/2011 -numerossa julkaistavaan artikkeliin (artikkeli julkaistaneen netissä helmi-maaliskuussa)
Laki tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20020458