perjantai 10. syyskuuta 2010

Tehokkaan teknisen suojauksen kiertäminen tekijän kolmas taloudellinen oikeus?

Suomen tekijänoikeuslakiin lisätiin vuoden 2005 muutoksen yhteydessä rangaistavaksi teoksi teosta suojaavan tehokkaan teknisen toimenpiteen (DRM:n) kiertäminen. Säädöksen 50 a §:ssä olevaa sanamuoto ei ole kovin yksiselitteinen ja siinä on monta tulkinnanvaraista kohtaa. Nyt keskityn 50 a §:n 3 momentin yhteen säädökseen, joka sallii suojauksen kierron sitä suojaavan teoksen kuuntelemista ja katselemista varten. Tätä koskeva kohta muotoillaan laissa näin:

"--teoksen kappaleen laillisesti hankkinut tai haltuunsa saanut [saa] kiertää teknisen toimenpiteen teoksen saamiseksi kuultavilleen tai nähtävilleen."

Kiersin tehokkaan teknisen
toimenpiteen vahingossa.
Säännöksen edellytyksenä on, että kierrettävän suojauksen täytyy olla teoksen kappaleessa, joka on laillisesti kiertäjän hallussa. Mitä laillisella tässä yhteydessä tarkoitetaan ei ole täysin selvää. Tarkoitetaanko sillä minkä tahansa lain mukaan laillisesti hankittua, vai vain tekijänoikeuslain mukaan? Otan asian tarkastelun avuksi esimerkin: Syyllistyykö DVD-levyn anastanut tehokkaan teknisen toimenpiteen loukkausrikkomukseen, jos hän katsoo DVD-levyä DVD-soittimella, jossa on suojaksen purkumekanismien lisenssit kunnossa? Hänhän silloin kiertää DRM:n saadakseen teoksen nähtävilleen, mutta teoksen kappale ei ole laillisesti hankittu.

Tekijänoikeuslaki säätää tekijän yksinoikeuteen kuuluvaksi ainoastaan teoksen kappaleen valmistamisen ja yleisölle saataviin saattamisen (Tekijänoikeuslain 2 §). Tehokas tekninen suoja on 50 a §:n 2 momentin mukaan säädetty suojaamaan nimenomaan tekijänoikeuslailla turvattuja oikeuksia - eli pelkästään kappeleen valmistamista ja yleisölle saataviin saattamista ilman oikeudenhaltijan lupaa. Looginen johtopäätös olisi, että DRM:n kiertäminen on kiellettyä vain silloin kun se kierretään tekijän yksinoikeuksien loukkaamista varten. Myös Haarman pohti tätä IPRinfon artikkelissaan lehden numerossa 4/2005. Kun levyn anastanut ei tee mitään tekijän yksinoikeuteen kuuluvaa sitä katsellessaan, hän ei syyllistyisi rikkomukseen. Silti 50 a §:ään on nähty tarpeelliseksi erikseen säätää, että DRM:n saa kiertää teoksen kuuntelemista ja katselemista varten ja pykälään on asetettu lisäedellytys laillisesta hankkimisesta.

Lain esitöitä lukiessa saa vaikutelman, että suojauksen kiertämisen rangaistavuus on laajempaa kuin vain tekijän yksinoikeuteen kohdistuvan suojan kiertäminen - perustelujen perusvire on että kaikenlainen teoksen suojana olevan DRM:n kiertäminen on kiellettyä, jos se ei ole erikseen sallittua (vaikkakin tätäkin perusvirettä vastaan puhuvia kannanottoja on, palaan niihin vielä tässä merkinnässä). Tähän perusvireeseen viittaa mm. esityksessä todettu  "Jos teoskappaleen haltuun saaminen edellyttää maksun maksamista tai muiden ehtojen täyttämistä, teknistä suojausta ei saisi kiertää [saadakseen teoksen nähtävilleen tai kuultavakseen], ennen kuin maksu on maksettu tai ehdot täytetty." Todettakoon vielä, että laista ja esitöistä käy selkeästi ilmi (11 §, 5 mom), että DRM:n kiertäminen ei ole maksun maksamisen jälkeen sallittua minkäänlaista kappaleen valmista varten, edes 12 §:n mukaista yksityistä kopiota tai 22 §:n mukaista sitaattia varten. Siten on vaikea kuvitella että yllä oleva lainaus ilman hakasulkeitakaan viittaisi tekijän 2§:n mukaisten yksinoikeuksien suojaamiseen. Tekijän yksinoikeus vaikuttaisi ulottuvan DRM:n kautta siis myös teoksen kaikenlaiseen käyttämiseen, myös sen katselemiseen ja kuuntelemiseen.


"This DVD contains copy control technologies
that prevent copying and and may only be played on
licensed devices.
" 50 a § tehokkaasti kumoaa
tekijänoikeuslain 12 §:n ja luo tekijälle uuden oikeuden:
määrätä millä laitteistolla teosta voi toistaa.
Vierailen lyhyesti toisessa DRM:n kiertämisen sallimassa perusteessa, joka antaa viitteitä siihen, että DRM:n kiertämisen on yksinoikeuden kaltainen oikeus. 50 a §:n 3 momentti toteaa "[tehokkaan teknisen suojan kiertäminen on sallittua] jos tekninen toimenpide kierretään salaustekniikoita koskevan tutkimuksen tai opetuksen yhteydessä" Salaustekniikan tarkastelu ei suoraan liity sen suojaaman teoksen kappaleen valmistamiseen tai yleisön saataviin saattamiseen. Tästä huolimatta hallituksen esitys kertoo, että kappaleen valmistaminen on sallittua tutkimuksen yhteydessä jopa DRM kiertäen: "[opetus- ja tutkimus]tarkoituksessa teknisin toimenpitein suojatusta teoksesta voidaan myös valmistaa kappale. Sellaisen teoksen tai muun aineiston käyttäminen, jonka suojana ollut tekninen suojaus on tutkimusta varten purettu, ei ole millään tavalla sallittua." Tällaista oikeutta ei kuitenkaan löydy laista - ei 50 a §:ssä eikä missään muuallakaan. Esitys toteaa myös, että "--yksityisen henkilön esimerkiksi kotonaan suorittama salaustekniikoiden tarkastelu ei ole säännöksessä tarkoitettua tutkimusta.". Ainakaan kotitutkijaan ei esitöissä annettu oikeus kappaleen valmistamiseen tutkimuksen vuoksi ulotu. Sanamuodosta ja hallituksen esityksestä saa käsityksen että suojan kiertäminen kotona ei ole sallittua tutkimista varten silloinkaan, kun kappaletta ei valmisteta. Jos säännöksen tarkoituksena oli vain sallia kappaleen valmistaminen DRM:n korkeakoulututkimuksen yhteydessä, se olisi ollut yksinkertaista kirjoittaa lakiin niin. Nyt kappaleen valmistaminen on säädetty esitöissä ja itse laki sallii vain kiertämisen tutkimusta ja opetusta varten. Kiertäminen olisi muutenkin sallittua, jos tehokas tekninen toimenpide saisi lainsuojaa vain turvatakseen tekijän 2 §:n mukaiset oikeudet kappaleen valmistamisesta ja yleisön saataviin saattamisesta, eikä tutkiminen käyttäisi teosta kummallakaan tavalla.


Esittämäni valossa vaikuttaa siltä, että 50 a §:n mukana tekijänoikeutta tosiasiassa laajennettiin. Tekijän taloudellisiin oikeuksiin vaikuttaisi kuuluvan 2 §:n mukaiset teoksen kappaleen valmistaminen ja yleisölle saataviin saattaminen sekä 50 a §:n mukainen teoksen suojana olevan tehokkaan teknisen suojauskeinon kiertäminen. Tekijänoikeuslain 2 §:n oikeuksiin säädetään poikkeukset 2 luvussa ja 50 a §:n yksinoikeuteen säädetään poikkeukset 50 a §:n 3 momentissa (hyvin rajattu poikkeus on myös kulttuuriaineistojen tallentamisesta ja säilyttämisestä annetun lain 19 §:n 3 momentissa)

Palaten esimerkkiini DVD-levyn anastajasta, hän on kiistatta hankkinut teoksen kappaleen laittomasti haltuunsa. Esitöissä todetaan laillisesta hankkimisesta yllä esitetyn lisäksi "Ehdotettavan säännöksen tarkoituksena on, että teknisesti suojatun teoksen saaminen kuultaville tai nähtäville olisi mahdollista sellaisissa tapauksissa, joissa teoskappaleen omistusoikeus on hankittu tai teoksen kappale saatu haltuun laillisella oikeustoimella." Kun anastaja ei ole hankkinut teoskappaletta laillisella oikeustoimella, hänellä ei esitöiden valossa ole oikeutta kiertää teknistä suojausta edes saadakseen teoksen nähtävilleen tai kuultavakseen. Tämän perusteella levyn anastanut syyllistyisi levyä katsoessaan teknisen toimenpiteen loukkausrikkomukseen.

Ennen anastajan ja DRM:n kiertäjän tuomitsemista on syytä tarkastella onko sillä merkitystä, että kiertäminen on tapahtunut yleisesti myynnissä olevalla DVD-soittimella, jossa on CSS-suojausta hallinnoivan tahon suostumuksella suojauksen kiertävä teknologia. Tässä yhteydessä voidaan myös pohtia onko tällaisella laitteella DVD:n katseleminen ylipäätään suojauksen kiertämistä vai esimerkiksi suojauksen avaamista. Hallituksen esitys tai tekijänoikeuslaki eivät puhu tehokkaan teknisen suojauksen avaamisesta mitään. Oikeuskäytännössä voitaisiin hahmotella, että avaamisen konsepti on olemassa. Ehdotukseni sen muotoilulle: "Tehokkaan teknisen toimenpiteen avaamisella tarkoitetaan oikeudenhaltijan hyväksymän tahon liikkellelaskemalla, teoksen katselemiseen tarkoitetulla laitteella, tapahtuvaa tehokkaalla teknisellä menetelmällä suojatun teoksen käyttämistä tekijän 2 §:n mukaisia yksinoikeuksia (kappaleen valmistaminen ja yleisölle saataviin saattaminen) loukkaamatta". Tällöin anastajan toiminta ei olisikaan enää 50 a §:ssä kiellettyä kiertämistä, vaan täysin sallitua avaamista.

On tärkeää ettei teoksen ostaneelta
  jää näkemättä tärkeä mainos
- yhtäkään kertaa.
Avaamisen konseptiin ei välttämättä tarvitse mennä. Merkinnän alussa esitin Haarmannin tukemana näkemyksen, että DRM suojaa ainoastaan tekijän 2 §:n mukaisia oikeuksia, eli kappaleen valmistamista ja yleisölle saataviin saattamista, jolloin ajatuksesta tehokkaan teknisen suojan kiertämisestä kolmantena taloudellisena oikeutena voitaisiin luopua. Esityöt antavat tällekin tulkinnalle tukea. "[50 a §] koskee ainoastaan sellaisia teknisiä toimenpiteitä, joilla voidaan estää tai rajoittaa suojattuun aineistoon kohdistuvia tekoja, joiden suorittaminen edellyttää tekijän lupaa." Tämä on sanottu DVD:n aluekoodauksen yhteydessä, joiden kiertäminen on todettu olevan 50 a §:n soveltamisalan ulkopuolella ja siten sallittua. "Tekijän yksinoikeuksiin kuuluu myös oikeus levittää yleisölle fyysisiä teoskappaleita. DVD-levyjen aluekoodausta siinä muodossa kuin sitä tänä päivänä käytetään ei voida pitää [tietoyhteiskunta]direktiivin 6 artiklan 3 kohdassa [jota 50 a § implementoi suomeen] tarkoitettuna suojakeinona, koska aluekoodaus ei estä levyjen levittämistä."
Jos lainattu tarkoittaa, että tehokas tekninen menetelmä voi kohdistua vain 2 §:n mukaisiin oikeuksiin, olisivat tämän tulkinnan mukaan 50 a §:n 3 momentissa olevat kiertämisen oikeutukset vain selventävää lainsäädäntöä. Esitöissä DRM:n tutkimisesta ja opettamisesta todettu "--yksityisen henkilön esimerkiksi kotonaan suorittama salaustekniikoiden tarkastelu ei ole säännöksessä tarkoitettua tutkimusta." ei tarkoittaisi, että kotona tapahtuva suojauksen kiertäminen tutkimista varten olisi kiellettyä. Rehellisyyden nimissä on todettava ettei minulla silloin ole käsitystä siitä mitä ko. lainaus tarkoittaisi. Kuittaisin sen valmistelevan virkamiehen ajatusvirheeksi. Toisaalta lainattu voi tarkoittaa sitäkin, ettei DVD:n aluekoodi ole tehokas suoja, koska "aluekoodaus ei estä levyjen levittämistä". Silloin tämäkään huomautus ei rikkoisi yllä esitettyä tulkintaa perusvireestä, jonka mukaan kaikenlainen teoksen suojana olevan DRM:n kiertäminen on kiellettyä, jos se ei ole erikseen sallittua

Miten anastajalle lopulta käy, jää oikeuskäytännön varaan. Tässä esitettyä pohdintaa voisi käyttää kummankin kannan perustelemiseen. Jos anastaja lopulta toimittaisiin anastusrikoksen lisäksi teknisen toimenpiteen loukkausrikkomukseen, se voisi johtaa arvaamattomiin seurauksiin. Jokainen teoksen katsomis- ja kuuntelemiskerta olisi silloin 50 a §:n 3 momentin mukaista sallittua kiertämistä ja teoksen katsojalla olisi aina velvollisuus varmistua siitä että kappale on päätynyt katsojan haltuun katkeamattomalla laillisten oikeustoimien ketjulla. Viime kädessä hyvässä uskossa olevan teoksen laittoman teoskappaleen katsojan voi lopulta pelastaa rikokselta vain 56 e §:ssä tuomitsemisen edellytyksenä oleva tahallisuusarviointi. Mutta viittaako se tahalliseen kiertämiseen (mitä suojatun teoksen katsoja aina tekee jos avaamisen konsepti on hylätty) vai viittaako se koko tunnusmerkistön tahallisuuteen, jolloin tahattomasti teoskappaleen laittomasti saanut olisi tuomiolta suojassa? Jätän sen pohdinnan tämän esityksen ulkopuolelle.

Lähteet:

Tekijänoikeuslaki 2 §, 11 §, 12 §, 22 §, 50 a § ja 56 e §: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404
Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä 19 §: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20071433#P19

Vanhat konsolipelit emulaattoreille

Tietokonepelit ovat siitä erikoinen kulttuurinmuoto,  että niiden tuotantokustannukset ovat todella suuret; BBC:n artikkelin mukaan keskimäärin 3-6 miljoona dollaria, mutta samalla pelien myynti-ikkuna on todella lyhyt, usein kuukausia ja vain kaikkein menestyneimpien pelien osalta voidaan puhua vuotta pidemmästä ajasta. Pelien monimutkaistuessa niiden tuotantokustennuksienkin odotetaan yhä kasvatan.

Osa Nintendo-kokoelmastani
Uusi peli ei kuitenkaan aina ole paras, vaan pelikulttuuri on tuottanut mestariteoksia pitkin sen olemassaolon ajan. Monia vanhoja pelejä halutaan pelata vieläkin, joko samalla laitteella mihin se on tehty tai jollain nykyaikaisemmalla (kannettavalla) monitoimilaitteella kuten kännykällä. Harrastelijat ja jotkut kaupalliset toimijat ovat tehneet erilaisia emulaattoreita, joilla vanhoja pelejä saa toimimaan nykyaikaisessa laitteissa. Tästä seuraa kuitenkin tekijänoikeudellinen ongelma; muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta emulaattoreille ei ole tarjolla pelejä - ei ainakaan oikeudenomistajien luvalla. Tietokoneohjelmien tekijänoikeus kestää yhtä kauan kuin muidenkin teoslajien: 70 vuotta viimeisen tekijän kuolemasta. Teoreettisesti on mahdollista että ENIACille sen ensimmäisinä käyttövuosina tehty peli, jonka ohjelmoija samantien kuoli, on tekijänoikeudesta vapaa vanhentumisen takia. Käytännössä yksikään peli ei vielä ole tarpeeksi vanha ollakseen vapaa ilman oikeudenhaltijan nimenomaista tahdonilmaisua sen vapauttamiseksi.

Tosiasiassa emulaattoreille on todella paljon pelitarjontaa. Esimerkiksi kaikki 8-bittisen Nintendolle (NES) julkaistut pelit ovat helposti löydettävissä ja ladattavissa vaikka yhtenä pakettina. Näitä levitetään ns. ROM-tiedostoina, jotka vastaavat pelikaseteille tallennettua tietoa. Koska emulaattoreilla on kysyntää, monet kaupalliset laitteet tarjoavat erilaisia emulaattoreita joko suoraan asennettuna, tai ne on asennettavissa jälkikäteen (kuten Nokian N900:aan, Sonyn PSP:een). Oikeudenomistajat eivät ole vastanneet pelien kysyntään eri laitteille, vaan ROM-tiedostoja on saatavilla muutamaa harvaa laitteeseen sidottua palvelua lukuunottamatta vain laittomista lähteistä.

Tekijänoikeus ei aina ole helposti ymmärrettävä sen asiantuntijoillekaan, joten siihen vähemmän tutustuneet usein noudattavat erilaisia nyrkkisääntöjä. Osa näistä on ns. tekijänoikeushuhuja, jotka perustuvat väärinymmärrykseen eivät pidä paikkaansa. Yksi huhu on kehittynyt lieventämään vanhojen pelien nauttimisen tekijänoikeudellisia esteitä: "Pelien ROM-tiedostoja saa omistaa, jos omistaa saman pelin alkuperäisenä". Tämä huhu liikkuu useimmiten tässä muodossaan, joten analysoin sitä tekijänoikeuden kannalta.

Tekijänoikeus sääntelee ainoastaan kappaleen valmistamista ja yleisölle saataviin saattamista. Se ei sääntele teoskappaleen omistamista. Minkään tekijänoikeudella suojatun teoksen kappaleen omistaminen ei koskaan ole tekijänoikeuden loukkaus.

Ns. "laillinen omistaminen", eli tekijänoikeuden loukkaus tai sen puute tarkastetaan aina teoskappaleen (tässä tapauksessa tietokonepelin ROM-tiedoston) hankintavaiheessa. Silloin teoksesta tehdään kappale (kopio). Jotta kappaleen valmistamiseen ei tarvita tekijän lupaa, pitää siihen olla jokin tekijänoikeuslaista löytyvä peruste (tekijänoikeuden rajoitus, jotka on säädetty lain 2 luvussa). Tekijänoikeuslaissa ei ole ROM-tiedostojen kopiointiin sopivaa rajoitusta. Tekijänoikeuslain 12§ sallii kyllä yksityisen kopion tekemisen laillisesta lähteestä, mutta se ei koske tietokoneohjelmaa. ROM-tiedostot jäävät tämän pykälän ulkopuolelle silloinkin kun alkuperäisen pelikasetin omistaja ottaisi kasetistaan kopion. Laki ei anna oikeutta tehdä kopiota teoksesta sillä perusteella että henkilö omistaa teoksesta kappaleen - ei laillisesta lähteestä omalta kasetilta eikä laittomasta lähteestä netin abandonware ym. sivuilta.

Tilanne on kuitenkin kiusallinen ja vanhojen pelien harrastaminen on jäänyt tekijänoikeuden kehityksen sudenkuoppaan: vanhoja tietokonepelejä ei säilötä kuten kirjoja ja elokuvia turvaan kansalliskirjastoon/arkistoon, vaan niiden säilyvyys jälkipolville on täysin markkinoiden ja piratismin armoilla. Tähän mennessä piraatit ovat turvanneet kulttuurin säilymisen paljon markkinoita paremmin, mutta markkinatkin ovat heräämässä jos eivät kulttuuriperinnön vaalimiseen, niin ainakin vanhojen pelien taloudelliseen merkitykseen. Vanhoja konsolipelejä ei kuitenkaan vielä tarjota kuin oikeudenomistajien omista latauspalveluista laitteistosidonnaisesti ja määrältään hyvin rajoitetusti. ROMit ilman DRM:ää ovat siitä erinomaisia, että niitä voi pelata missä vain millä laitteella vain.

On olemassa keino, jolloin henkilö voi ainakin omistaa ja ehkä pelatakin ROMeja loukkaamatta tekijänoikeutta. Painotan nyt omistamisen laillisuutta, sillä tietokoneohjelmista syntyy aina käytettäessä väliaikaisia kopioita, joilla ei kuitenkaan pitäisi olla tekijänoikeudellista merkitystä. Kopion syntyminen tekee käytöstä hieman harmaampaa aluetta, mikä avaa perusteita loukkauskanteelle. ROM-tiedostoja sisältävän laitteen omistaja ei loukkaa tekijänoikeutta, jos ROMista tekee kopion joku muu (ilman pyyntöä ja omistajan myötävaikutusta). Kopion tekijä syyllistyy tekijänoikeuden loukkaukseen, eikä ROMeja sisältävän kännykän omistaja. Laite on silti syytä pitää kotimaassa, sillä laittoman kopioin maahantuonti ja maastavienti on säädetty rangaistavaksi. Tämä tekijänoikeudellinen silmänpalvonta ei kuitenkaan sekään ole kestävällä pohjalla, joten toivon markkinoiden heräävän kysyntään ja Suomessa Kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä annetun lain ottavan pian huomioon myös tietokonepelit.


Lähteet:
BBC: http://news.bbc.co.uk/2/hi/technology/4442346.stm vierailtu 29.8.2010.
Tekijänoikeuslaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404
Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20071433